Lisää varhaiskasvatuksen opiskelupaikkoja

Sunnuntai 12.12.2021 klo 19:31


YLE: Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) lupaa helpotusta varhaiskasvatuksen ahdinkoon. Kurvisen mukaan hallituksen tavoitteena on lisätä alan opiskelupaikkoja jo ensi syksystä alkaen.

Kurvisen mukaan uusista opiskelupaikoista 300 on työn ohessa suoritettavaa monimuotokoulutusta. Luvassa on myös 85 uutta perinteistä varhaiskasvatuksen aloituspaikkaa korkeakouluissa.Ministerin mukaan koulutukseen toivotaan paitsi nuoria myös jo pidempään työelämässä olleita. Uudet opiskelupaikat on tarkoitus panna hakuun jo ensi vuoden syksyllä.

Tiede- ja kultuuriministeri Antti Kurvinen korostaa, että tarvetta koulutuksen lisäämiselle on koko maassa. Kurvisen mielestä varhaiskasvatusta koetteleva ahdinko on juuri esimerkki siitä, että Suomessa kaivataan alueellisen korkeakoulupolitiikan vahvistamista.

Kurvinen korostaa, että perheillä tulee olla myös vaihtoehtoja lastenhoidon ja arjen järjestämisessä. Kurvisen mukaan hallituksen tuore perhevapaauudistus antaa näitä mahdollisuuksia. Uudistuksessa säilyi valinnanvapaus. Lapsen voi viedä päivähoitoon hyvinkin varhaisessa vaiheessa tai perhe voi myös saada kotihoidontukea. Lisää https://yle.fi/uutiset/3-12226030


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini