Tänäänkin on hyvä päivä äänestää

Sunnuntai 6.4.2025 klo 9.41


Tänäänkin on hyvä päivä äänestää 🇫🇮
Kuntavaaleissa numeroni on 99 ja Aluevaaleissa 2340
Eilen ajelin Kuortaneen S-Marketin pihaan aluevaalikiertueen lauantain viimeiselle etapille. Kaupan pihassa tuli entisten työkaverien ja tuttujen kanssa muisteltua Kuortaneen työvuosia kunnantalolla perusturvajohtajana ja niin ajelinkin Kortesmäkeen. Toimintakeskuksen viereen nousi reilu kymmenen vuotta sitten Linnunlaulun palvelukeskus. Kova oli silloin tarve saada kuntaan kehitysvammaisten oma ryhmäkoti.
Alpo Santanen teknisenä johtajana ja kiinteistöpäällikkö Arto Ojala ARAn kymmenien lomakkeitten täyttäjänä olivat täysillä hankkeessa mukana. Ajatus oli harjoitella hakuprosessia, mutta ARAlta pätkähtikin avustus. Motiivi Oyn Jorma Keski-Kiikonen vastasi suunnittelusta ja uusi koti onvamitoituksin nousi Kortesmäkeen.
Koululaisten taksvärkkipäivän tuloilla hankittiin Linnunlaulun pihaan huvimaja ❤️ aistipuuterhaa ehdittiin vain suunnitella, mutta linnunlaulu soi puistossa.
Kortesmäestä ajelin Majantielle. Pitkäaikaisen luottamushenkilön ja ystävän Lainan kanssa viivähdimme vielä hetken menneessä. Ikinuori Laina kertoi treenaavansa päivittäin muistiaan kolmen kielen, suomen, englannin ja dongan, avulla. Kalungastakin puhuttiin.
Kirkkoranta ilta-auringossa näytti enemmän maalaukselta kuin maisemalta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini