Kuulumisia Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustosta

Tiistai 27.5.2025 klo 12.02


Eilen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto piti kauden viimeisen kokouksensa. Omassa puheenvuorossani nostin esille vaikuttamistoimielinten ja HYTE terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vähäisen näkyvyyden arviointikertomuksessa.

Vaikuttamistoimielinten rooli ja merkittävä ja tehtäväalue laaja, mutta käytännössä nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto eivät saa niille kuuluvaa roolia ja painoarvoa hyvinvointialueen eikä kuntien toiminnassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen laki on määritellyt sekä hyvinvointialueen että kunnan tehtäväksi. Alueen ja kuntien tulisi jatkossa vahvistaa yhteistyötä ja määritellä omat tehtäväkokonaisuutensa, jotta toiminta olisi tavoitteellisempaa ja alueen väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vahvistuisi.

Vaikuttavuutta tulisi vahvistaa jo valmisteluvaiheessa ottamalla käyttöön vaikutusten arviointi (EVA, IVA, LAVA)

Kuntaliiton EVA-mallin mukaan päättäjien tulee tarkastella useita erilaisia vaikutuksia samanaikaisesti ja kokonaisvaltaisesti. Päätöksiä valmisteltaessa ja tehtäessä tulee ottaa huomioon, miten ne vaikuttavat kuntalaisiin, ympäristöön, organisaatioon ja henkilöstöön sekä talouteen. Lisää https://www.kuntaliitto.fi/kuntajohtaminen-ja-digitalisaatio/kuntajohtaminen/paatosten-vaikutusten-ennakkoarviointi

Tiedote kokouksesta https://www.hyvaep.fi/tiedote/aluevaltuusto-hyvaksyi-tilinpaatoksen-seka-paivitykset-hallintosaantoon/

Aluevaltuuston kokousta voi seurata suorana lähetyksenä, linkki julkaistaan ennen kokouspäivää. Kokoustallenne on katsottavissa 14 vuorokauden ajan kokouksen jälkeen.

Seuraa kokousta suorana lähetyksenä tästä linkistä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini